Helsingistä lensimme ensin Wieniin ja sieltä jatkoimme pikkubussilla Slovakian rajan yli Bratislavaan. Itävallasta ei menomatkalla jäänyt muita muistoja kuin se, että Slovakian vastaisella rajalla pyörii satoja tuulimyllyjä. Se Vatsakerhossakin tiedetään, että hyvällä tuulella olo on energisempi.

Bratislavassa meitä odotti neuvostotyylinen aitoon betoniin sävytetty hotelli, jo senior-ikään ehtinyt Hotel Junior. Jos hotelli oli luokitukseltaan korkeintaan toimiva, vanha kaupunki oli sitäkin tyylikkäämpi. Viihtyisiä olutkuppiloita vieri vieressä ja tarjolla maistuvaa mallasta. Nähtävääkin kaupungissa on paljon, Bratislavan linna Tonavan rannalla kukkulan harjalla on upea rakennus. Jossakin vaiheessa päädyimme myös torille, jossa tavallinen kansa kävi kauppaa. Helle oli armoton, mutta torin kuppilassa iso tuoppi kunnon olutta maksoi vain 60 senttiä. Osa kerholaisista
tutustui myös bensa-asemien tarjontaan ja bensapumppujen viereen asetetut muovipenkit todettiin viihtyisiksi.
Meille selvisi myös, että Slovakia on kansainvälinen kaupunki. Jopa niin kansainvälinen, että kyselimme taksikuskiltakin SLOVEKIAN kuulumisia…

Kotimatkalla vietimme kauniin kesäpäivän Wienissä. Oppaaksi saimme suomalaissyntyisen rouvan, joka oli asunut Itävallassa jo pitkään. Kävelimme pitkin Wienin vanhaa historiallista keskustaa ja se on kyllä myönnettävä, että loistoa ja historiallisia rakennuksia Itävallan pääkaupungissa on jopa enemmän kuin meillä koto-Salossa. Patsastelu näytti olevan yleinen ammatti Wienissä, siis paikallaanseisoskelu patsaaksi talkittuna. Ei mikään kovin kiireinen ammatti ja näkeehän siinä paljon uusia ihmisiä, mutta kyllä jatkuvan pysäytyskuvan ylläpitämisen on pakko olla aikalailla tylsää puuhaa. Lopuksi maistoimme tietenkin aitoa wiener-leikettä ja kyllähän se ihan hyvältä maistui….

Paluu Vatsakerho matkustaa -sivulle